Mikä saa ihmisen jättämään ravinnotta eläin, jonka ainoa elämäntehtävä (yleisen mielipiteen mukaan) on tuottaa maitoa ja päätyä lopulta soppalihoiksi?! Nälkiintynyt eläin ei lypsä eikä siitä jää mitään syötävää. Näin päättelivät myös pikkuisen Nimin omistajat, jotka tiputtivat vuohikutun kärryistään tienvarteen viime toukokuussa. Toukokuussa, siis vuodenaikana, jolloin Romania tarjoaa ruohonsyöjille jo runsain mitoin maittavaa ravintoa.
Pari naapuruston lasta saapui Medgidian tarhalle kertomaan, että vähän matkan päässä tiellä makaa vuohi, joka ehkä elää. Ja elikin. Hänet tuotiin tarhalle, tutkittiin, laitettiin antibioottikuurille ja syömään.
Kaksi päivää myöhemmin saavuin tarhalle tapaamaan Nimiä. Hän oli haurainta, mitä olen ikinä nähnyt. Suurin piirtein yhtä vahvaa tekoa kuin hattara. Hän kuitenkin söi. Mikään ei silti ollut Nimin kohdalla varmaa. ”Touch and go”, sanoi eläinlääkäri Alina. ”Touch and go.”
Tiedustelin Nimin nimeä ja sain kuulla, ettei hänellä vielä ollut sellaista, mutta minä saisin keksiä hänelle nimen. Olin niin järkyttynyt Nimin pienuudesta ja surkeudesta, etten osannut muuta kuin toistella ääneen suomeksi ”nimi, nimi pikkuiselle”. Ja sitten kaikki olivat jo ihastuneita nimeen Nimi, ja vaikka kerroin mitä se tarkoittaa, Nimi oli saanut jo nimensä.
Arvatenkin Nimi selviytyi, koska pääsi joulukalenteriimme. Enää Nimi ei näytä likaiselta hattaralta, vaan ihan oikealta kutulta, joka viettää varhaiseläkettään herra Gorbatsovin kanssa, tosin vailla pelkoa jälkikasvusta. 😉
koirienystavat 