Selviytyjiä ja sankareita # 24: Raissa – sika joka ei päädy joulupöytään

Raissa – jokaisen tarhamatkaajan suosikki – on sika, jonka piti päätyä jouluherkuksi vuonna 2006. Ei päätynyt, sillä eläinlääkäri Alina nappasi emakon mukaansa. Varsinaista syytä ei varmaan tiedä Alinakaan, mutta ainakin hän halusi säästää Raissan väkivaltaiselta teurastukselta, joka valitettavasti odottaa aivan liian montaa romanialaista tuotantoeläintä.

Nyt siis jo viiden vuoden ajan Raissa on elänyt mukavaa elämää Medgidian tarhalla ja kasvattanut kokonsa varsin majesteettisiin mittoihin. Raissa ulkoilee päivisin omassa aitauksessaan mm. joulukalenterin ensimmäisestä luukusta tutun Gorbatsovin kanssa ja nukkuu yönsä omassa karsinassaan, entisessä teurastamorakennuksessa.

Tätä nykyä viehättävällä Raissalla on myös kaksi rescuepossukaveria.

Sankareita ja selviytyjiä # 23: Sile

Aatonaattona esittelemme raamatullisen eläimen, aasin. Toiset teistä ovatkin jo kuulleet aasista nimeltä Sile, Save the Dogsin menstystarinasta ainakin kahdella eri tavalla.

Sile tuotiin nälkäisenä ja huonokuntoisena Save the Dogsin aasitarhalle. Silen omistaja halusin kuitenkin luopua kasvatistaan ennen kuin olisi liian myöhäistä, sillä hänellä ei ollut varaa pitää sekä Sileä että Silen emää luonaan.

Niin Sile otettiin tarhalle, kuntoutettiin ja pelastettiin uuteen elämään. Viime keväänä Sile valittiin koulutettavaksi vammaisratsuksi ja terapialemmikiksi Don Orione -keskuksen vammaisille lapsille. Siellä Sile on asunut kesäkuusta lähtien. Terapia-aasiprojekti on ollut todellinen menestys. Lapset rakastavat aaseja ja hyötyvät niin henkisesti kuin fyysisestikin aasiterapiasta.

Kun terapiaprojektista uutisoitiin Romanian tv:ssä, Silen kasvattaja näki entisen aasinsa työntouhussa. Hän soitti Save the Dogsille ja kiitteli vuolaasti sekä aasinsa pelastamisesta että työstä, jota Sile nykyään tekee. Hän ei omien sanojensa mukaan ole ikinä ollut mistään niin ylpeä kuin päätöksestään luopua Silestä ajoissa.

Sile on merkki siitä, että valistustyömme Romaniassa puree. Sile on myös osoitus siitä, että aasi on hieno ja arvokas eläin, joka voi tehdä ihmeitä, jos vain on halukas vastaanottamaan ihmeen.

Kuva: Alessio Mesiano

Sankareita ja selviytyjiä # 22: Adriana

Joulukalenterin loppusuoralla panokset kovenevat. Ennen kuin kalenteri jää vuoden tauolle, haluamme ehdottomasti esitellä KKY:n tukijoille Adrianan.

Sara Turettalta tiedustellaan usein menestyksen avaimia. Yksi hänen vakiovastauksistaan on, että täytyy löytää oikeat ihmiset, koska vastuuta pitää jakaa, jotta voi kasvaa. Esimerkki on aina tämä nainen, Adriana, pääeläintenhoitaja Cernavodan tarhalta. Adriana on ollut kaikkien koirien äiti ja Saran tuki ja turva jo useita vuosia. Hän on henkilökunnan selkäranka, lämminhenkinen ja ahkera nainen, joka kantaa 30-kiloisia koiria olallaan, eikä kavahda vaikka koira kuinka louskuttaisi leukojaan Adrianan nenän edessä.

Adriana asuu pienessä asunnossa tarhalla miehensä Costican kanssa. Costicakin oli töissä Save the Dogsilla, kunnes menetti viime kesänä toisen jalkansa. Tämä on diabeetikoille valitettavan tyypillinen kohtalo, sillä sairauden hoitoon ei anneta riittäviä laitteita eikä ongelmiin kuten haavoihin puututa ajoissa. Tätä nykyä Costica työllistyy lähinnä rapsuttamalla koiria, jotka eivät tosin koskaan kyllästy rapsutteluun. Pienessä kodissaan heillä asuu omien koirien lisäksi perhe-elämään opettelevia kaikkein arimpia koiria tarhalta.

Vuosien varrella Adrianan lyhyt tömatka on pelastanut kymmenien koirien hengen, sillä öisin koiria hylätään tarhalle heilauttamalla nyytti aitauksen sisään. Hätääntyneet koirat puolustavat laumaansa ja kotiaan joskus hyvinkin raivokkaasti, ja meteliin herännyt Adriana on saapunut monen pelastavaksi enkeliksi viime hetkellä.

Adrianan ja koko tarhan joulutervehdys: https://www.facebook.com/photo.php?v=329212427091483

Sankareita ja selviytyjiä # 21: Laurentiu

Laurentiu Vasilescu on Sara Turettan oikea käsi Romaniassa, Sara Saran paikalla Saran ollessa poissa Romaniasta.

Laurentiu oli menestyvä insinööri Bukarestissa, joka liittyi Save the Dogsin hallitukseen ja sai siitä lopulta kokopäivätyön, jossa on takuulla huonompi palkka kuin Laurentiun edellisessä työpaikassa, mutta joka on vuorenvarmasti myös palkitsevampi. Hän työskentelee Save the Dogs Romanian toiminnanjohtajana sekä kodistaan Bukarestista käsin että Cernavodassa ja Medgidiassa.

Hän edustaa Save the Dogsia ahkerasti mediassa sekä eläinsuojelujärjestöjä Romanian parlamentissa. Parrasvaloista hän siirtyy sujuvasti salakuvaamaan tappotarhojen öisiä puuhia.

Yhdessä Saran kanssa he tekevät päätökset Save the Dogsin projekteista ja niiden toteuttamistavasta. Tämä vuosi on ollut ertyisen raskas, sillä Romanian parlamentti on valmistellut koirientapplakia tammikuusta saakka. Nyt talouskriisi on pakottanut miettimään säästötoimenpiteitä. Kaiken keskellä Laurentiu pysyy rauhallisena ja äärimmäisen kohteliaana – hyvänä tasapainona latinoveriselle Sara Turettalle.

Sankareita ja selviytyjiä # 20: Dorin

 

Kaikki hevoset syövät tämän miehen kädestä. Dorinin lähestymisen voi lukea hevosten nykivistä korvista, kun ne havaitsevat miehen viheltelyn jo kaukaa. Kun Dorin saapuu vaikkapa kottikärryjen ja talikon kanssa vähän lähemmäs, alkaa pehmeä hörinä kaikua turvasta jos toisestakin.

Dorin on siis Save the Dogsin pelastamien hevosten vastuuhoitaja, jota voisi syystä –   ilman kaikkia negatiivisia konnotaatioita – kutsua hevoskuiskaajaksi.

Dorin kykenee käsittelemään hevosta kuin hevosta lempeän rennosti, jopa äkäistä Mugurelia, joka pelastettiin todella väkivaltaiselta omistajaltaan lokakuussa 2010 ja joka joutui pian sen jälkeen muuttamaan uuteen talliin, mikä pisti hevosen pään aivan sekaisin. Dorin lähestyy Mugurelia monimutkaisesti vihellellen ja saa tehdä hänelle mitä vain. Monet muut hevos- ja aasitarhan työntekijät pelkäävät hevosia, koska toisin kuin säyseät aasit, hevoset näyttävät epävarmuutensa ja pelkonsa kainostelematta. Dorinia ei pelko vaivaa ja hänen erinomaisen työnsä ansiosta Mugurel on hitaasti muuttunut käsittelykelpoiseksi myös tarhan eläinlääkäreille.

Dorin on ollut hevosmies koko ikänsä. Hän on myös pelastanut hevosia omaan kotiinsa, sillä apua tarvitsevia kuhisee Cernavodan alueella enemmän kuin on terveellistä kuvitellakaan. Tällä hetkellä hänellä on neljä eläkeläispollea hoidossaan. KKY selvittelee mahdollisuutta tukea Dorinia näiden hevosten hoitamisessa, sillä pienellä eläintenhoitajan palkalla näin monesta hevosesta huolehtiminen on melkoinen ponnistus.

Joka tapauksessa Dorin on hyvin erityislaatuinen romanialainen mies, joka hoitaa hyvin erityislaatuisia hevosia, koska he voivat hyvin. Valitettavasti he ovat vielä poikkeuksia, mutta heistä alkaa kuitenkin muutos.

Selviytyjiä ja sankareita # 19: Nimi

Mikä saa ihmisen jättämään ravinnotta eläin, jonka ainoa elämäntehtävä (yleisen mielipiteen mukaan) on tuottaa maitoa ja päätyä lopulta soppalihoiksi?! Nälkiintynyt eläin ei lypsä eikä siitä jää mitään syötävää. Näin päättelivät myös pikkuisen Nimin omistajat, jotka tiputtivat vuohikutun kärryistään tienvarteen viime toukokuussa. Toukokuussa, siis vuodenaikana, jolloin Romania tarjoaa ruohonsyöjille jo runsain mitoin maittavaa ravintoa.

Pari naapuruston lasta saapui Medgidian tarhalle kertomaan, että vähän matkan päässä tiellä makaa vuohi, joka ehkä elää. Ja elikin. Hänet tuotiin tarhalle, tutkittiin, laitettiin antibioottikuurille ja syömään.

Kaksi päivää myöhemmin saavuin tarhalle tapaamaan Nimiä. Hän oli haurainta, mitä olen ikinä nähnyt. Suurin piirtein yhtä vahvaa tekoa kuin hattara. Hän kuitenkin söi. Mikään ei silti ollut Nimin kohdalla varmaa. ”Touch and go”, sanoi eläinlääkäri Alina. ”Touch and go.”

Tiedustelin Nimin nimeä ja sain kuulla, ettei hänellä vielä ollut sellaista, mutta minä saisin keksiä hänelle nimen. Olin niin järkyttynyt Nimin pienuudesta ja surkeudesta, etten osannut muuta kuin toistella ääneen suomeksi ”nimi, nimi pikkuiselle”. Ja sitten kaikki olivat jo ihastuneita nimeen Nimi, ja vaikka kerroin mitä se tarkoittaa, Nimi oli saanut jo nimensä.

Arvatenkin Nimi selviytyi, koska pääsi joulukalenteriimme.  Enää Nimi ei näytä likaiselta hattaralta, vaan ihan oikealta kutulta, joka viettää varhaiseläkettään herra Gorbatsovin kanssa, tosin vailla pelkoa jälkikasvusta. 😉

Sankareita ja selviytyjiä # 17: Alina

Toiset saavat synnyinlahjana karismaa soppakauhla, toiset teelusikalla. Alinalle sitä annettiin lapiolla.

Alina on yksi Save the Dogsin viidestä eläinlääkäristä. Hän liittyi palkkalistoille vuonna 2006, kun Save the Dogs sai Hollannista lahjoituksena liikkuvan klinikan, asuntoauton joka on remontoitu eläinlääkärin klinikaksi. Hän on omakätisesti steriloinut Save the Dogsin kustantamana yli 7000 koiraa ja kissaa, ja luku kasvaa joka päivä.

Liikkuvan klinikan lisäksi Alina työskentelee Medgidian tarhalla sekä paljon romanien parissa. Illan tullen tarhan henkilökunta nousee hänen autoonsa ja saa kyydin kotiin.

Käytännössä Alina ei kuitenkaan tunne työaikoja. Hän on pelastanut eläimiä päivää ja kellonaikaa katsomatta, tuonut klinikalle leikattavaksi, lopettanut tuskistaan kadun varteen, mennyt pahoinpideltävän eläimen ja pahoinpitelevän ihmisen väliin. Omien sanojensa mukaan hän jaksaa jatkaa henkisesti uuvuttavaa työtään eläimen silmään palautuvan elämän pilkkeen avulla, joka välkähtää menetetyksi uskotun eläimen silmään avun ehdittyä ajoissa. Alina on myös sanonut, että järjissään hänet pitävät ulkomailta lähetetyt valokuvat onnellisista, paksusti voivista koirista, joita hän on hoitanut kasana luuta ja nahkaa ja kivusta lasittuneita silmiä. Vain tietäessään varmasti, että jotkut ovat täysin paenneet Romanian kärsimystä, hän voi kokea työnstä tuottavan tulosta.

Jokainen sterilointi merkitsee Alinalle voittoa – tuhansia henkiä jotka välttyvät syntymästä kärsimään. Eräänä päivänä kun seurasin Alinan työskentelyä, totesin ettei hänen työtään voisi muuten edes tehdä. Alina steriloi 15 koiraa ja kissaa, poisti yhdeltä hammaskiveä ja toiselta pingispallon kokoisen virtsakiven. Leikkausten välissä hän juotti sokeina hylättyjä kissanpentuja ja tutki muutaman koiran ontumisen syytä. Niin monta langanpäätä on pidettävä hyppysissä koko ajan ja kuitenkin suoritettava mekaanisesti samaa operaatiota päivästä toiseen, että ilman sisäistä, piinkovaa motivaatiota siihen ei pystyisi.

Lounaalle kokoonnutaan ahtaan ruokapöydän ympärille, ja Alina kertoo hauskimmat vitsit.

Save the Dogsin työ sai Alinan jättämään Bukarestin ja hyvinpalkatun työn eliitin eläinlääkärinä. Se oli onnenpotku vailla vertaa.

Selviytyjiä ja sankareita # 16: Mallory

Saamme usein vakuutella ihmisiä siitä, että heidän lahjoituksensa menevät perille Romaniaan. Tämä on valitettavasti nykyaikana varsin ymmärrettävää, koska jotkut moraalittomat mätäpaiseet todellakin yrittävät tehdä rahaa toisten kokemalla vääryydellä ja kärsimyksellä. KKY:n ei ole aivan yksinkertaista kuljettaa lahjoitustavaraa Romaniaan, koska tavaran pitää lentää sinne, mikä puolestaan on hyvin kallista – niin kallista, että saisimme samalla rahalla helposti palkattua eläinlääkärin pariksi kuukaudeksi. Siksipä kuljetamme tavaraa Romaniaan säännöllisesti pienissä erissä, priorisoiden matkaan mukaan aina sellaisia lahjoituksia, joita tarhalla milloinkin eniten tarvitaan. Joulun alla eräs joulutonttu kuitenkin lahjoitti isot ilmaiset joulupaketit Romanian koirille, kissoille, hevosille ja lapsille, ja saimme vietyä 40 kg tavaraa niitä kipeästi tarvitseville.

Niinpä halusimme pukea tarhalla yhdelle koiralle lämpimän, tuulelta suojaavan takin, jonka saimme matkaamme pitkäaikaiselta tukijalta, jonka rakkaan edesmenneen koiran takki oli ollut, vähän kuin todistuaineistoksi.

Etsimme sopivankokoista ja vähän viluista koiraa (varsinainen takkisesonki ei ole vielä alkanut Romaniassa, sielläkin on ollut poikkeuksellisen leuto alkutalvi), kun silmäämme osui Mallory-pentu, joka oli Cernavodan tarhan pihassa muiden aitauksensa pentujen kanssa leikkimässä. Mallory vaikutti hiukan viluiselta ja alakuloiselta pennulta, joka istahti vähän väliä yhden aitauksen päätyyn katsellen kohti tarhan porttia kuin lievässä hypnoosissa. Takki ei istunut hänelle aivan presiis, mutta toisaalta Mallory on kasvavassa iässä.

Kerroimme adoptiovastaava Lilille, kuka takin oli nyt perinyt, ja Lili halusi näyttää meille kuvat Mallorysta löytymishetkellä. Hän oli ollut vasta aivan pieni rääpäle, mutta syyhy oli ehtinyt jo riistää pieneltä pennulta lähes kaikki karvat. Muutos kesältä oli päätä huimaava, vaikka Malloryn turkki ei vieläkään ollut paras mahdollinen.

Malloryn tilaa seurataan yhä, mutta jos tyttö vaikuttaa terveeltä jatkossakin, hän varmaankin alkaa etsiä kotia Suomesta. Siihen saakka hän varmasti kiittää Caritaa (ja kaikkia muitakin takkeja ja mantteleita lahjoittaneita!) lämpimästä takistaan. Ei tiennyt pieni, hylätty ja karvaton pentu, että joku haluaisi lähettää hänelle takin, herkkuja ja leluja tuhansien kilometrien takaa!

Mallory vastapelastettuna:

Selviytyjiä ja sankareita # 15: Ducu

Ducun taustasta emme tiedä paljoa. Ducu löydettiin pienenä pentuna Medgidian sairaalan pihasta. Kukaan ei tiedä, mitä oli tapahtunut Ducun emälle ja sisaruksille. Koska Duculla ei ollut mitään mahdollisuuksia selviytyä, pikkuinen pelastettiin tarhalle.

Jo neljä kertaa olen joutunut jättämään Ducun taakseni Romaniaan. Vaikka koiria on tarhoilla satapäin, tunnistan aina muiden matkaajien valokuvista, olenko tavannut kyseistä koiraa tarhalla vai en. Ne, joiden aitauksiin pääsen koiria rapsuttelemaan, eivät unohdu mielestäni kulumallakaan. Ja sitten on koiria, kuten Ducu ja viikko sitten kodin saanut Shon/ Otto, jotka tekevät lähtemättömän vaikutuksen ja joiden kohdalla todella laskee kertoja, jolloin on joutunut jättämään heidät vasten omaa tahtoa, koska on niin ilmiselvää, että tämä koira kuuluu kotiin ja perheeseen.

Tapasimme Ducun kanssa ensi kertaa tämän vuoden tammikuussa, jolloin Ducussa oli vielä jäljellä jotakin pentumaisesta pyöreydestä ja pörröisyydestä. Silloin kävi niin ikävästi, että Ducu, jonka omaan aitaukseen piti kulkea toisen aitauksen läpi, joutui vieraassa laumassa toisten koirien puremaksi. Muistan likaisen ja pelästyksestä tärisevän  koiranpennun tarhan pihalla, jonka haavat eläinlääkäri kävi tutkimassa. Pienen jutustelun jälkeen Ducun häntä alkoi kuitenkin vispata ja pentu alkoi leikkiä juosten kaaressa ympärilläni. Sää oli kuitenkin todella kurja, satoi hyytävää tihkusadetta ja tuuli kylmästi. Minua ei ollenkaan lämmittänyt ajatus, että Ducu palaa oljilla täytettyyn koppiinsa, enkä olettanut sen lämmittävän Ducua ainakaan yhtään sen enempää. Silloin vielä uskoin ja toivoin Ducun ajan jäävän tarhalla lyhyeksi.

Toukokuussa näin Ducun vain pikaisesti. Sain isoksi venähtäneen koiran sievän pään hetkeksi kainalooni ja rapsutin korvan takaa. Tuntui pahalta, ettei Ducu ollut vielä päässytkään tarhalta pois.

Heinäkuussa odotin innolla pidempää kohtaamista Ducun kanssa, kun sain kuulla, että Ducua oli purtu samana aamuna kipeästi etujalkaan. Tapaamisemme muuttuikin Ducun pissattamiseksi sairasosastolta. 😥 Tämän välikohtauksen jälkeen Ducu oli hetken yksinään ennen kuin hänet siirrettiin huomattavasti pienempien koirien aitaukseen, missä Ducu on saanut itseluottamustaan takaisin.

Viime viikolla sain viimein tavata Ducun terveenä ja hyvinvoivana tasapainoisessa laumassa. Hän on korkea mutta siro, lempeä ja iloinen nuori koiraherra, joka nautti hänelle osoitetusta hellyydestä.

Ducu on hyvä vaikkakin surullinen esimerkki siitä, kuinka vaillinaista on pelastaa koira vain tarhalle, vaikka tarha olisikin tasokas, siisti ja lähtökohdiltaan turvallinen. Tarha jättää Ducun kaltaisiin nuorukaisiksi kasvaneisiin pelastettuihin pentuihin melankolian leiman, ihan kuin pala pentuaikaa olisi jäänyt kokonaan elämättä. Tarhastressi ja isot laumat pakottavat koiria tiettyihin muotteihin, ja valitettavasti Ducun muotti oli pitkään muiden kynnysmatto – tai pikemminkin puruluu. Ducu ei sentään ikinä ole ollut hengenvaarassa, mutta niitäkin tapauksia on tarhalla nähty.

Tämä on siis suora vetoomus kokeneille koiraihmisille: Medgidian tarhalla elää nuori koira, joka odottaa oman elämänsä alkua. Ducu on kerran pelastettu kuolemalta, nyt hänet pitäisi vielä pelastaa elämään. Mutta Ducu on koira, joka ansaitsee päästä suoraan pysyvään loppuelämän kotiin, jossa hänellä on tilaa elää aluksi vähän pennunkin elämää. Sääli ei ole mikään syy ottaa koiraa, eikä Ducu tarvitse sääliä, sillä jos hänen turvallisuutensa olisi tarhalla edelleen uhattu, meillä olisi keinot siirtää Ducu turvallisempaan paikkaan. Kyse on siitä, että Ducu on kuin syntynyt perheenjäseneksi. Ison koon ei kannata antaa pelottaa. Sitä paitsi koirat näyttävät kuvissa aina isommilta kuin ovat. Jos kiinnostut, Pia jatkaa neuvotteluja kanssasi ja lukee kaikki madonluvut. 😉

Mutta täten kirjoitan henkilökohtaiseksi joululahjatoiveekseni, että toivon Duculle maailman parasta kotia.

 

Selviytyjiä ja sankareita # 14: Sisukas Sofia

Sofia-nimisestä aasista olemme kertoneet aiemmin jo kotisivullamme. Jos et ole tutustunut osioon aiemmin, tässä kertausta:

”Save the Dogsin eläinlääkäri Roxana on kotoisin Cernavodasta. Koko elämänsä ajan hän on nähnyt ympärillään kurjissa oloissa eläviä eläimiä.

Aasintamma Sofialla on kyseenalainen kunnia olla kaikkein laihin aasi, jonka Roxana on ikinä nähnyt, kun Save the Dogsin tiimi hälytettiin paikalle auttamaan nälkiintynyttä aasia. Sofia oli vain luuta ja nahkaa, mutta löytyessäänkin imetti hintelää varsaansa. Save the Dogsin henkilökunta tiesi alueella elävän myös erään aasioriin, mutta päätteli Sofian olevan niin vaikeasti aliravittu, että kiima ja hedelmöittyminen olisivat mahdottomia.

Sofia taisteli aluksi hengestään. Myös varsa tarvitsi runsaasti lisäravintoa ja hoitoa. Missään vaiheessa Sofian maidontuotanto ei loppunut, mikä riudutti häntä tietenkin lisää. Varsa rakastui henkilökunnan syömiin Mentosana-minttupastilleihin ja sai siitä nimensä.

Sitten kävikin ilmi, että Sofia oli kuin olikin tiineenä. Loppukesällä 2010 Sofia synnytti onnistuneesti Gino-pojan. Roxana haluaa edelleen Sofialle lisäkiloja, mutta kaikista ponnisteluistaan huolimatta Sofia alkaa olla jo hyvässä kunnossa ja saa todennäköisesti elää vielä pitkän ja onnellisen elämän.

Mentosana on muuttanut nuorten aasien laitumelle, missä hän on yksi joukon hemmotelluimmista yksilöistä. Rankasta alustaan huolimatta Mentosanan tulevaisuus on valoisa, Mentosanan emän ponnistelut takasivat hänelle riittävät rakennusaineet terveeseen elämään.

Myös pieni sydäntenmurskaaja Gino on terve ja voi hyvin. Hänellä on myös yksi samanikäinen leikkitoveri tarhalla.”

Viime viikolla näimme Sofian, Mentosanan ja Ginon jälleen. Sofia on nyt saavuttanut terveen aasin painon ja veriarvot, minkä ansiosta hän olikin muiden terveiden aasien joukossa laiduntamassa. Mentosana voi hyvin ja on varteenotettava ehdokas terapia-aasikoulutukseen tulevaisuudessa. Ja Gino on kasvanut komeaksi keikariksi. Aika näyttää, mitä hänestä tuleekaan…