
KKY:n joulukalenteri saa jälleen (viimein!) jatkoa!
Kirimme uupuvat päivät kiinni, mutta Lucian päivänä haluamme esitellä naisen, joka ei kylläkään ole Sisiliasta, vaan Milanosta ja jota ei ainakaan vielä ole julistettu pyhimykseksi, mutta jolla on vaaleat enkelinkiharaiset hiukset. Lucian päivän luukku aukeaa siis – sanoisinko itseoikeutetusti – Sara Turettalle.
Suuri osa joulukalenterin lukijoista varmaankin tuntee Saran tarinan, mutta niille, jotka eivät sitä tunne, kerrottakoon, että Sara oli 2000-luvun alussa Milanon suurimmassa mainostoimistossa työskentelevä nainen, joka harrasti eläinsuojelua autellen milanolaisella koiratarhalla ja kampanjoiden eläinkokeita vastaan.
Hän oli aivan kuten sinä tai minä istahtaessaan yhtenä iltana television ääreen, kun Italian tv:ssä esitettiin dokumentti Romaniassa vuonna 2001 aloitetusta korien verilöylystä.
Ja dokumentin jälkeen hän ei enää ollut entisensä.
Kesälomamatka suuntautui sinä vuonna Bukarestiin auto täynnä avustustavaraa paikallisille järjestöille.
Sitten Saraa pyydettiin auttamaan pienen Cernavodan kaupungin koiria, joita löytyi lahdattuina teiltä joka ikinen päivä. Sara neuvotteli pormestarin kanssa sopimuksen, että koiria ei tarvitse tappaa, jos hän hankkii rahat, joilla ne voidaan steriloida. Ilman valvontaa rahoja ei kuitenkaan käytetty siihen, mitä oli sovittu, ja pormestari uhkasi aloittaa koirien tappamisen uudelleen.
Kolmen päivän kuluttua uhkauksesta Sara oli päätöksensä tehnyt, irtisanoutunut Staachi&Staachilta ja valmiina matkaan. Saran isän viimeiset sanat olivat, että tyttö palaa kotiin kolmessa päivässä. Hän palasi ensi kertaa kolmen kuukauden kuluttua – hakeakseen lisää lahjoituksia.
Sara toimi eläinlääkärin assistenttina, koirankakansiivoajana, ruokkijana, hoitajana, valistajana, puuseppänä, mainostajana ja markkinamiehenä ja lyyhistyi iltaisin kirjoittamaan verkkopäiväkirjaa pieneen asuntoonsa, jonka jakoi rottien kanssa.
Hiljalleen Sara löysi oikeita ihmisiä sekä töihin Romaniaan että lahjoittajiksi Italiasta. Vuonna 2005 hän kykeni muuttamaan pois Romaniasta, perustamaan Save the Dogs -järjestön ja sitä kautta lisäämään nollia lahjoitussummien perään. Hän kuitenkin palaa Romaniaan joka kuukausi yhdeksi viikoksi pysyäkseen kärryillä siitä, mitä Romaniassa tapahtuu.
Kun Saralta on kyselty hänen menstyksensä salaisuutta, hän tapaa vastata, että täytyy osata kohdata kaikki ihmiset, oli kyse sitten Monte Carlon suihkuseurapiireistä tai Etelä-Romanian romanislummista. Sen Sara todella osaa. Toisaalta hän, vaikka onkin pieni vaalea nainen, hyökkää puolustamaan puolustuskyvyttömiä eläimiä niissäkin tilanteissa, joissa jopa romanialaiset itse ennemmin kääntäisivät katseen oman turvallisuutensa vuoksi muualle. Sara sanookin vihaavansa ja rakastavansa Romaniaa; hän vihaa sitä, mitä se on ja rakastaa sitä, mitä se voisi olla.
Tällä hetkellä Sara elää hyvin vaikeita aikoja, koska uskolliset tukijat Italiassa ovat sulkeneet kukkaroidensa suut maan yleisen taloustilanteen takia. Vaikka vastuu Cernavodan ja sen lähiympäristön koirista jakautuu nykyään kymmenille harteille, Sara osoitti jo vuonna 2002, kuinka vakavissaan hän eläinten auttamisen ottaa jättäessään työnsä ja perheensä Italiaan ja hypätessään tuntemattomaan. Voimaa Sara saa kotiutuneiden koirien ja kissojen kuvista ja terveisistä, vaikka steriloinnit ovat alusta alkaen olleet Save the Dogsin toiminnan ydin. Ainoastaan Romaniasta adoptoitu koira on aidosti ja oikeasti pelastettu.
Joka tapauksessa Sara on nainen, josta olisimme kuulleet tuutista tai toisesta. Eläinten suureksi onneksi hän valitsi kohteekseen juuri heidät. On lähes mahdotonta kuvitella, mikä Romanian eläinsuojelutilanne olisi ilman hänen työtään ja esimerkkiään Romaniassa. Ja Saran isäkin on jälleen hyvin ylpeä tyttärestään. 😉
Saran puoliso on Ente Nazionale Protezione Animali -järjestön johtaja.





